keskiviikko 19. helmikuuta 2014

MITEN PALJON STRESSI VAIKUTTAA MEIDÄN SAIRASTUMISEEMME!
 
Kuinka monta kertaa ihminen kääntyy lääkärin puoleen erilaisten oireiden vuoksi ja monien tutkimusten jälkeen todetaan, ettei löydy mitään elimellistä vikaa, joka aiheuttaisi oireet. Kuitenkin lääkärit antavat lääkkeitä, että potilas saisi edes tunteen siitä, että häntä hoidetaan ja monesti tämä johtaa lääkkeiden väärinkäyttöön.

Ajatellaanpa vaikka jatkuvaa päänsärkyä, johon ei löydy syytä. Te joilla tätä esiintyy, mitä tapahtuu päänsärylle loma-aikana tai jos lähdette viettämään lomaa ulkomaille tai kesämökille. Katoaako päänsärky? Jos näin tapahtuu, niin monet muutkin oireet jotka katoavat loma-aikana johtuvat todennäköisesti työympäristössä ilmenevistä paineista. Ongelmana voi olla työ, opiskelu, avioliitto, lapset, ihmissuhteiden puute tai joku muu asia.
Monta kertaa tunne-elämän tapahtumat ja paraneminen ovat yhteydessä toisiinsa.

Ajatellaanpa henkilöitä, jotka kärsivät vaikeasta masennuksesta ja heidän elämässään tapahtuu mukavia muutoksia, miten paljon heidän olotilansa kohenee ja he pääsevät aikaa myöten taas takaisin normaaliin elämään.


90-luvulla puhuttiin paljon New Age -terapiasta ja luettiin asiaan liittyviä kirjoja. Mukaan tuli visualisointi, jonka avulla ihmiset kokivat stressin vähentyvän ja olotilan ja terveydenkin kohentumisen. Kuultiin myös kertomuksia siitä, kuinka kuolemaan tuomitut potilaat alkoivat katsella hauskoja filmejä, jotka saivat heidät nauramaan ja tämän myötä kehon paranemisjärjestelmä alkoi toipumaan ja ihmiset paranivat ja jopa aikaisemmin tietynlaisen halvaantumisen kokeneet potilaat kävelivät omin jaloin sairaalasta.
Hyvä esimerkki meille kaikille kuntoutumisesta on Pekka Hyysalo: (Yritin tehdä linkin tähän, mutta täytyy vielä harjoitella), mutta googlaa nimellä niin löydät tekstiä Pekka Hyysalosta.

Usko jonkun ihmisen, paikan tai esineen parantavaan voimaan voi myös olla avain onnistumiseen. Silloin ollaan lumevaikutuksen ja ihmeitä tekevien pyhäkköjen alueella.
Kroonisesti sairaat ihmiset hyvin usein vain hyväksyvät elämäntilanteensa, sairaus mukaan luettuna. Muutos mahdollistaa syvän, sisäisen rauhan. Silloin ei enää tarvitse tuntea ylläpitävänsä väkisin elämää. Tähän liittyy usein henkinen herääminen ja antautuminen korkeamman voiman huostaan.
Monet ovat siirtyneet luonnonmukaiseen ravintoon ja keskittyvät enemmän henkiseen hyvinvointiin ja nauttimaan elämästään kaikesta huolimatta.

Monet ihmiset eivät hyväksy elämänsä kulkua. He ovat jatkuvasti taisteluasemissa yrittäen tahdonvoimallaan vaikuttaa tapahtumiin ja hallita tilanteita. 

Muinaisen kiinalaisen filosofin Laotsen mukaan tällainen asenne on ristiriidassa elämän tien kanssa ja ne jotka siitä pitävät kiini, ovat tuhoon tuomittuja:

   ”Hiljaa soliseva vesi uurtaa kiven,
    ja mahdottoman voi ratkaista, jos antaa periksi elämälle.
    Sanotaan, että tien kyllä löytää, jos vain tahtoo.
   Mutta antakaamme elämän kypsyä ja varista ajallaan.
Tahto ei ole tie: jos kiellät elämän tien, olet kuoleman oma.”

Henkinen muutos voi olla se yleisavain, joka avaa sulut paranemisen tieltä.



DoTERRA! Näin flunssa aikana ja varsinkin, kun sikaflunssaa on liikkeellä suosittelen luonnon antibiootti sekoitusta, jota olen nyt itse nauttinut hyvällä menestyksellä!

  •  12 tippaa On Guardia, 6 tippaa Oreganoa ja 2 tippaa Frankincensia, nauti kapselissa.

 Itse kokeilin vain puolikasannosta, mutta Frankincensia otin siihen 2 tippaa. Minun märkivä isovarpaani parani ja olo tuntuu muutenkin hyvältä.  Kokeilkaa jos on pelko flunssasta. 

Sivun oikeassa yläkulmassa on linkki, josta voit itse tilata nämä aineet tai voit ottaa yhteyttä minuun.
 
Oikein mukavaa hiihtolomaa ja mukavia hiihtolomailmoja kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti