keskiviikko 26. helmikuuta 2014

MINKÄLAISET ASIAT ESTÄVÄT MEITÄ PARANEMASTA!

Voisi ehkä kysyä miksi me yleensäottaen sairastumme, mutta siihen me varmaan jo tiedämmekin vastauksen. Jokainen voi miettiä sitä mielessään ja katsella omia elintapojaan. Syitä sairastumiseen tänä päivänä on monia. Köyhä ravinto, ilman saasteet, perintötekijät ja omat elintavat.
Mutta mitkä asiat vaikuttavat meidän paranemiseemme.

Energian puute: Paraneminen vaatii energiaa. Aineenvaihdunta tuottaa energiaa, ruuan kalorit muuttuvat siinä kemialliseksi energiaksi, jota elimistö käyttää erilaisiin toimintoihinsa. Aliravitut ja nälkää näkevät ihmiset paranevat harvoin spontaanisti.
Syystä tai toisesta aineenvaihdunta ei aina toimi hyvin sellaisillakaan, jotka saavat tarpeeksi syödäkseen. Kalorimääristä huolimatta he voivat kärsiä energian puutteesta, mikä haittaa paranemista. Puutteellinen ruokavalio, huono ruuansulatus ja väärä tapa hengittää voivat aiheuttaa enegian puutetta.

Tänä päivänä on niin monenlaisia ruokavalioita ja laihdutuskuureja, joten kannattaa todella katsoa ketä kuuntelee ja kuunnella ennemminkin omaa kehoa, mitä se tarvitsee. Huono ruuansulatus on monien sairauksien aiheuttaja ja stressi.

Rajoittunut hengitys: Aivojen ja hermoston hyvä toiminta perustuu riittävään hapensaantiin, samoin sydämen ja verenkiertojärjestelmän ja ylipäätään kaikkien elinten toimintaan. 


Huono verenkierto: Paranemisjärjestelmä perustuu siihen, että verenkieto tuo energiaa ja tarveaineita huonosti toimivalle tai loukkaantuneelle alueelle. Esimerkkinä voisi mainita diabetespotilaat, joiden jalkoihin saamat haavaumat paranevat hyvin huonosti. Elimistö ei yksinkertaisesti pysty tuottamaan alueelle tarpeeksi ravintoa, happea ja immuunitoimintaa riittämättömän verenkierron vuoksi.
Heikentynyt vastustuskyky: Immuunijärjestelmän päätehtävä on tehdä ero elimistön omien aineiden ja vieraiden aineiden välillä ja ryhtyä toimiin jälkimmäistä vastaan. Kun immuniteetti heikkenee, paranemiskyky heikkenee myös. Immuunijärjestelmää heikentävät asiat: 1) sitkeät tulehdukset, 2) tiettyjen aineiden aiheuttamat myrkytykset, 3) sairaaloiset mielentilat. Voimme suojautua näiltä ja kohentaa vastustuskykyämme oikeanlaisella ruokavaliolla ja liikunnalla sekä vitamiinien, mineraalien ja yrttilääkeiden käytöllä.
Erilaiset myrkyt: Nykyisin meidän ruuassa on monia kemikaaleja ja lisäaineita, vesi voi olla saastunut. Ilmassa on paljon saasteita ja lääkkeet vielä mainitakseni. Monet niistä nautitaan parantumisen vuoksi, mutta niissä on elimistölle vahingollisia aineita. 
Ikääntyminen: Lapset paranevat nopeasti koska heidän energiansa on hyvä ja immuniteetti yleensä hyvä. Ikääntyessä me alamme rapistua ja elimistö ei enää ota ravintoa vastaan niin kuin ennen, joten meidän pitää ruveta huolehtimaan itsestämme joka suhteessa.

Jos ajattelemme hengitystä, niin olette varmasti nähneet miten ihmiset vanhemmiten painuvat kumaraan ja
heidän rintakehänsä jäätyy paikalleen, jolloin keuhkoille ei jää enää tarpeeksi tilaa ja hengitys vaikeutuu. Tämä asia on niin yksinkertaisella tavalla korjattu, kun nyt heti aloitatte liikuttamaan ylärintakehää. Liikutelkaa sitä välillä vetäen olkapäät eteen suppuun ja taas taakse, ettei rintalasta jumitu paikalleen. Erittäin huomionarvoinen asia tietokoneella työskenteleville.

Psyykkiset tapahtumat voivat lakaista ja panna alulle spontaanin paranemisen, mutta totunnaiset ajatukset voivat yhtä lailla tehdä sen tyhjäksi. Mieli voi lamauttaa immuunijärjestelmän ja suistaa tasapainosta autonomisen hermoston, mikä johtaa ruuansulatus- ja verenkiertohäiröihin sekä kaikkien sisäelinten toimintahäiröihin. Opetelkaamme käyttämään psyykkeämme niin, että voimme ylläpitää terveyttämme ja hyvää mieltä.

Henkiset ongelmat: Monet ihmiset keskittyvät menneisiin tapahtumiin ja vatvovat niitä murheita ja ongelmia, jotka heillä on ollut lapsuudessa ja nuoruudessa, kenties epäonnisessa avioliitossa tai huonossa työpaikassa. Nämä asiat ovat monta kertaa suurempana syynä niin terveydessä kuin sairaudessakin. Niistä pitää päästä eroon. Keinoja löytyy millä näitä henkisiä traumoja voidaan poistaa ihan yksinkertaisin keinoin tarvitsematta mennä pitkään lääkärikieteeseen.


 ETEERISISTÄ ÖLJYISTÄ HYVINVOINTIA JA VIRKEYTTÄ!

Yksi erittäin hyödyllinen tuote erilaisiin vaivoihin niin henkisiin kuin fyysisiinkin on doTerran FRANKINCENSE ÖLJY. Sitä kutsutaan ”kuningasöljyksi” ja Lähi-idässä sitä käytetään osana suitsukkeissa. Frankincense on se suitsuke, jota Itämaan Viisaat miehet toivat Jeesus lapselle kun he tulivat tervehtimään häntä. Kultaa, suitsuketta ja mirhaa. 
Sitä saadaan puun pihkasta. 
Se on erittäin arvostettu tuote Lähi-idässä ja erittäin arvokasta.

Aromaattinen vaikutus: Höyrystä tai hengitä suoraan pullosta tai laita tippa kämmenelle, hiero kädet yhteen ja hengitä kämmenistä auttaa energian kohdistamisessa, vähentää häiriöitä, parantaa keskittymistä. Lievittää yliaktiivisuutta, kärsimättömyyttä, ärsyyntymistä ja levottomuutta. Parantaa henkistä tietoisuutta ja meditaatiota. Rauhoittaa levottomia lapsia.
Paikallisesti: Voidaan levittää suoraa iholle. Sivele suoraa kohteeseen tai jalkapohjiin refleksialueille. Erityisen hyvä kaikenlaisiin nivelongelmiin, hermostollisiin ongelmiin ja ruhjeisiin.
Frankincensin hienojakoisuudesta johtuen öljy pystyy läpäisemään ns. veri-aivo esteen, jonka nykyinen lääketiede on tunnistanut ja todennut, että jos voitaisiin kehittää sellainen lääke, joka pystyy läpäisemään tämän esteen, silloin monet aivoperäiset sairaudet voitaisiin parantaa. Frankincense öljy pääsee vaikuttamaan suoraan aivoihin. Auttaa käpyrauhasta ja aivolisäkettä saamaan enemmä happea ja siksi sillä on hyviä vaikutuksia aivoperäisiin sairauksiin ja ongelmiin.
Frankincense ei ole mikään lääke. Se ei paranna.
Sisäisesti: 1-2 tippaa suoraan kielen alle tai kapselissa vahvistaa immuunijärjestelmää. 
 
Muutamia tapoja käyttää Frankincense öljyä:
  1. Kaunis iho: käytä sellaisena tai sekoita Laventelin kanssa. Käytä aamuin ja illoin, voit sekoittaa myös kosteusvoiteeseen.
  2. Haavat ja arvet: laita muutama tippa suoraan kohteeseen.
  3. Lasten nukuttaminen: laita sellaisenaan tai pienille lapsille sekoita kookosöljyyn ja sivele jalkapohjiin
  4. Selkäkipuun ja rasitukseen: sivele suoraan selkään
  5. Energiaa antamaan ja virkistämään: 1 tip Frankincensea, 1 tip Piparminttua ja 1 tip Villiappelsiinia kämmeniin, hengitä syvään.
  6. Stressin laukaisuun: sivele ohimoille
  7. Yskään: sivele niskaan ja kurkkuun lievittämään ärsytystä
  8. Turhautumiseen: sivele korvien taakse ja ranteisiin
  9. Hyönteisten puremiin: sivele kutinaan ja ärsytykseen
  10. Polvi- ja nivelkipuihin.
  11. Levottomuuteen: hengitä kämmenistä
Voit ostaa suoraan viereisestä linkistä ilman välikäsiä!




1 kommentti: